Rodrigo&Saara

Saara ja Rodrigo Campos ovat suomalais-brasilialainen pariskunta, jonka sydämellä on nähdä ylistyksen ja uuden laulun nouseminen Suomessa. He ovat asuneet Suomessa jo melkein neljä vuotta, mutta alun perin heidän tarkoituksenaan oli jäädä asumaan Brasiliaan. Kaikki oli valmiina yhteistä elämää varten Brasiliassa, mutta viime hetkellä Jumala puhui, että Hänellä olisi Campoksen pariskunnalle hommia Suomessa. “Olimme jo suunnitelleet yhteisen elämämme aloituksen Brasiliaan. Meillä oli työpaikat ja asunto valmiina, mutta Jumalalla oli toinen suunnitelma. Koimme, että meidän tulisi tulla Suomeen ja että täällä Herralla olisi meille työtä tehtäväksi. Jumala puhui myös selvästi, että meidän tulisi olla siltana Suomen ja Brasilian välillä, mutta emme oikein tienneet, mitä se käytännössä tarkoittaisi. Nyt 3,5 vuotta myöhemmin voimme nähdä, että tänä aikana olemme jo saaneet olla siltana näiden kahden maan välillä monta kertaa eri tavoin. Olemme saaneet olla lähettämässä ihmisiä Brasiliaan, olla mukana suomalaisten ja brasilialaisten yhteisissä aktioissa, olla tuomassa brasilialaisia ylistys-DVD:itä Suomeen ja TV7:lle ja nyt myös mukana Ana Paulan ja Diante do Tronon Suomeen tulon käytännön järjestelyissä” Campokset kertovat.

Tällä hetkellä Campokset johtavat ylistystä Jyväskylän Vapaaseurakunnassa ja kiertävät myös ympäri Suomea palvellen eri seurakuntia. Rodrigolla on pitkä historia ylistyksenjohtotehtävistä. Hänen isänsä on brasilialainen pastori/ylistyksen johtaja Adhemar de Campos, joka on tuttu myös suomalaisille TV7:n kautta.  Yhdessä isänsä kanssa Rodrigo on nuoresta pojasta asti kiertänyt Brasiliaa ja myös Yhdysvaltoja, johdattaen ihmisiä Jumalan läsnäoloon. Tänä keväänä Campokset tekivät ensimmäisen yhteisen ylistys CD:n suomeksi. Uusi laulu nousee- CD ilmestyi toukokuussa 2010. Uutta levyä on saatavilla tämän linkin kautta.